Bloggi Joonatan ja Hesekielin näky

Olen yllättänyt itseni viimeisen vuoden sisään monella tapaa: olen raapaissut kasaan kandidaatintyön, mennyt naimisiin, saanut lapsen ja nyt viimeisimpänä - aloittanut blogin. Tosin, mitään päätähuimaavaa ei ole luvassa; ei verbaaliakrobatiaa, eikä kieliopin saati suomenkielen ilotulitusta.

Eteesi, rakas lukija, aukenee täydellinen ajatusvirran vuo, jonka sisältöä voisi kuvailla lähinnä evankelis-kafkalaiseksi, eikä suoranaista teemaa tai rakennetta löydä, ellei sitten satu omaamaan Douglas Adamsin tai Terry Jonesin mielikuvitusta.

Muutaman sanan ajattelin sanoa blogin otsakkeesta. Jokainen kyltivöitynyt hähmö tietää, että kylttyyrireferenssit tekevät ihmisestä kyltivöityneen ölöisen. Valitsin toisin sanoen tietoisesti monimerkityksisen työnimen tälle blokittamiselle, sillä erästä nelikymppistä ikiopiskelijaa lainaten, on se "briljanttia". Ja tämä puolestaan on itseironiaa.

Blogin nimeä on syytä selvittää, nimittäin ilmeisin viittaus kertoo oikeastaan siitä, mihin kulttuurikehään kuulut. Lähestyt kaikkia tekstejäni omasta näkökulmastasi. Tästä johtuen, yritän tulevassa rikkoa esiymmärrystäsi vastaan ja saada ajatteluprosessin liikkeelle. En tunne sinua, etkä sinä minua. Kuitenkin elämme samassa maailmassa, ihmetellen toisinaan samoja ilmiöitä. Tämä tekee elämästä elämisen arvoisen - vuorovaikutus, dialogi tai yhteys. Kutsu sitä millä nimellä tahdot.

Tässä maailmassa harvoin edes kaksi ihmistä näkee yksinkertaisimmankaan asian samalla tapaa. Tämä onkin syy, miksi tursutan ajatuksieni anjovisvoileivälle lakkahilloa, sillä toisinaan tällainen hyberbolan ja/tai muun retorisen keinon käyttäminen kirvoittaa ajattelun liikkeelle.

Tuntuu, että tässä nykyisessä maailmassa on ajattelu lähes syntiä ja kaikenlainen valmiiksipureskeltu kelpaa. Ja joukossa on voima ("strenght in numbers"). Laumasieluinen ajattelu, kapitalistinen ja ateistinen propaganda sekä eskapismi, jota viihdeteollisuus ylläpitää hengästyttävällä intensiteetillä, on puolestaan OK.

I beg to differ. Pettu on pettua, vaikka kuinka paketoitaisiin krumeluuriin ja silkkinauhoihin.

Asiaan: itse näen blogin nimessä ainakin kaksi viittausta, jonka takia tahdoinkin siis näpytellä pari riviä. Ensinnäkin, kielikuva luista ja tomusta tulee Hesekielin kirjan luvusta 37, jakeista 1-10. Tässä profeetta joutuu Herran Hengen kuljettamana laaksoon, joka on täynnä kuolleita luita. Tarina on kuin suoraan B-luokan kauhuleffasta (mietinpä kumpi lainasi ideaa kummalta?!), mutta sillä on pointtinsa: Jumalan sanan vaikutus on valtava. Kuolleista tulee eläviä. Ihminen herää todellisuuteen, herää eloon. Tähän uskon ja tätä tahdon osittain tuoda esiin näissä teksteissäni.

Lopuksi vielä toinen selitys blogin nimelle. Tämän selityksen mukaan voi nimen ajatella tulevan eräältä nuoruusvuosieni lempiyhtyeistä (Guns n'Roses) ja heidän kappaleensa "Dust n'bones" nimestä. Tuon kappaleen viimeinen säkeistö kiteyttää ajatukseni, ainakin näin alkumetreillä, aika mukavasti:

"There's no logic here today
Do as you got to, go your own way
I said that's right
Time's short your life's your own
And in the end
We are just
Dust n'bones
Dust n'bones..."

Luther sanoo, että on vain kaksi asiaa, jotka jokaisen on tehtävä itsekseen: hänen täytyy uskoa yksin ja kuolla yksin. Muuten elämme yhteisössä, vaikka emme tietoisesti näin tekisikään. Itse ajattelen kovasti samalla tapaa kuin Luther. Uskominen, josta tässä blogissa aion kirjoittaa tylsistymiseen asti, on yksinäistä puuhaa. Tästä kerron myöhemmin lisää...


"Welcome to the desert of the real..."