Uskovia on syytetty mielikuvilla ratsastamisesta sen sijaan, että tukeutuisivat faktoihin; sisäisen varmuuden suosimisesta totuuden etsimisen sijaan. Puhtaat jauhot eivät näytä olevan aina "vastapuolellakaan". Ja ymmärrän tämän täysin. "All is fair in love and war." Muistettakoon kuitenkin kaiken tämän valistuksen ja hengen säkenöinnin keskellä, että ihminen ei nimenomaisesti logiikan keinoin voi tavoittaa Jumalaa koskaan. Harppaus älyllisesti on - ontuvaa vertauskuvaa käyttäen - yhtä absurdi ja mahdoton kuin kirahville selitettäisiin kvanttimekaniikkaa, toivoen tämän oivaltavan selostetun asian. (Kuvaan tällä siis loikkauksen mahdottomuutta itsessään, en sitä kuka on kirahvi ja kuka fyysikko.)Tässä kohdin yhdyn Tuomas Akvinolaisen ajatukseen: "To one who has faith, no explanation is necessary. To one without faith, no explanation is possible."
Noin mekaanisesti ajateltuna olit sitten "uskovainen" tai ateisti, uskot joka tapauksessa, kohteesi vain on eri. Tästä kirjoittaa laajan teorian muun muassa Ninian Smart, sekä tieteenfilosofisin keinoin asiaa haarukoi alla olevan varsinaisen tekstin kirjoittaja, Tapio Puolimatka. Uskomusten ulottuvuus koskee jokaista ihmisolentoa. Tämän todistaa usein ateistien käyttämä retoriikka ja argumentointi. Se taas puolestaan, että yksilö omistaa uskon Jumalaan, on lahja.
Jumaluskon synty on mysteeri, johon neurofysiologian jo edesmennyt professori Matti Bergström tarjosi vastaukseksi jotain endomorfisen (so.sisäsyntyisen) selityksen kaltaista. Tosin näin sanomalla hän ja monet muut saavat positivistisen koulukunnan takajaloilleen. Onhan tieteentekemisen ikiaikainen kiistakapula "nihil est in intellectu quod non prius fuerit in sensu".
Uskonnollisen uskon ei pidä langeta evidentialismiin, sillä usko on mysteeri. Piispa Pihkala totesi käsitellessään dogmaattisesti uskon käsitettä, että Jumala on näin suojannut uskonkohteet älyn tylsistävältä vaikutukselta. Joka tapauksessa: kiistan käsittämättömistä mittasuhteista huolimatta uskovat pyrkivät puhuessaan uskonkohteestaan tarjoamaan edes jotain kysyjälle mistä tarrata kiinni. Tämän sanottuani tyydyn toteamaan, että loput on koettava ja ymmärrettävä omakohtaisesti.
Näin teki Jumalakin ilmoittaessaan itsestään - hän tarjosi "edes jotain" ihmiskunnalle. Hän antoi juuri sen verran tietoa, kuin pystymme käsittelemään. Ja kun katselemme nykyistä kirkkokuntien kirjoa ja "tasoa", emme voi sanoa handlanneemme sitäkään ilmoitusta kovin hyvin! Sekaannusta syntyy aina kun ihminen lisää jotain omastaan Jumalan selkeään ilmoitukseen. Näyttäisi jopa siltä, että ihminen yrittäisi tietää asiat paremmin kuin Jumala. Mukaan astuvat relationismi, kasuismi sun muut ismit. Muokataan Jumalan ilmoitusta nykyihmiselle sopivampaan muotoon. Tätä on Zeitgeist.
Olemme nöyrällä paikalla tässä suhteessa. Olemme ilmoitetun varassa ja joudumme pysyttelemään vain perusasioissa, mikäli tahdomme pysyä totuudessa. Joudumme alistumaan kohtaloista kovimpaan ja myöntämään, ettei meillä ole tarjota vastausta elämän kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin yksissä kansissa. Ei ole valmista pakettia. Asioista on otettava (pahoittelen "instant gratification"-sukupolvi!) itse selvää ja se usein vie aikaa, joskus jopa koko elämän. Mutta tyydyttäisikö puolinaisuudet meitä tiedonjanoisia ja avoimia ihmisiä? Tuskin.
Tiedämme muun muassa Raamatun perusteella kyllä "miksi", mutta emme "miten". Raamattu kyllä sisältää lakia, mutta ei ole lakikirja. Se kyllä sisältää historiaa, mutta ei ole historiankirja. I give you that. Mutta suunnan, syyn ja merkityksen suhteen se on horjumattoman selkeä. Galileo Galilein väitetään sanoneen näin, joka mielestäni kiteyttää asiat mukavan selkeästi: "The Bible tells you how to go to heaven, not how the heavens go."
Ja vielä pitkän prologin lopuksi: koska usko on sinällään lahjaa, uskova ei voi kokea ylemmyyttä "ei-uskovia" kohtaan. Pois se! Uskova on samalla tapaa vajavainen olento, tosin sillä erolla, että nyt uskon kautta uskova tietää kenen puoleen kääntyä voittaakseen vastukset ja vajavaisuudet elämässään. Olemme toisin sanoen samassa pulkassa monessa suhteessa - toistaiseksi.
Mutta nyt itse Tapio Puolimatkan tekstiin:
------
"Kulttuuriamme hallitsevan mielikuvamaailman mukaan tieteen tutkimustulokset ovat murentaneet uskon siihen, että olisi olemassa kaikkitietävä ja kaikkivaltias Luoja. Jumalaan uskoo tämän kertomuksen mukaan enää vain sellainen ihminen, joka ei uskalla kohdata tosiasioita vaan turvautuu lohduttaviin mielikuviin.
Modernin mielikuvan mukaan tiede on todistanut, että todellisuus on perimmältään aineellista. Näkemys esitetään välttämättömänä seurauksena tieteen tutkimustuloksista. Tämä mielikuva on kuitenkin harhaanjohtava.
Kaikki yritykset tämän oletetun yhteyden perustelemiseksi sisältävät suuria aukkoja ja jäävät kaunopuheisen vakuuttelun tasolle. Itse asiassa moderni tiede ei johda kokonaisvaltaiseen materialismiin. Mikä selittää kyseisen vakaumuksen vaikutuksen aikamme ihmisiin, vaikka sen älyllinen perusta on horjuva?
Filosofi Charles Taylor tarjoaa selitykseksi modernien mielikuvien lumovoiman. Materialismin voima ei perustu älyllisiin perusteluihin, vaan tunneperäisiin mielikuviin älyllisestä rohkeudesta ja itsenäisyydestä.
Ihmistä ohjaavat perusmielikuvat ovat vain osittain tiedostettuja. Siksi ne saattavat hallita ihmisen ajattelua, perusteluja, päätelmiä ja ymmärrystä niin, ettei ihminen pysty näkemään niille vaihtoehtoja. Mielikuva voi vangita ihmisen ajattelun, koska sen vaikutus voi olla niin syvällä tiedostamattomassa, ettei ihminen itse hahmota sen ohjaavaa vaikutusta omaan ajatteluunsa.
Mielikuva älyllisesti rohkeasta yksilöstä
Aikamme tieteisuskoisen mielikuvan mukaan materialismiin uskova ihminen on rohkea ja ennakkoluuloton yksilö, joka uskaltaa kohdata tosiasiat välittämättä seurauksista.
Läntistä kulttuuria hallitsevan kertomuksen mukaan tiede paljastaa maailmankaikkeuden ilman Jumalaa ja jättää ihmisen vaille uskontoon sisältyvää lohdutusta. Tässä tilanteessa rehellisen totuuden etsijän oletetaan luopuvan "uskonnon tarjoamista harhakuvista" ja kohtaavan todellisuuden kaikessa lohduttomuudessaan.
Jo Max Weber puhui ivallisesti niistä, jotka uskovat Jumalaan, ja katsoi heidän joutuvan "uhraamaan järkensä" ihmiselle, joka ei kestä aikakauden kohtaloa kuten mies. On sanottava:- Palatkoon hän vaieten takaisin kirkkojen käsivarsille, jotka ovat säälivästi ojennetut häntä kohti.
Jumalaan uskoo tämän kertomuksen mukaan enää vain sellainen ihminen, joka ei uskalla kohdata tosiasioita, vaan joka tarvitsee lohduttavien mielikuvien tarjoamaa turvaa.
Jokainen meistä haluaa uskoa olevansa yksilö, jolla on rohkeus kohdata tosiasiat. Niinpä meillä on kiusaus omaksua uskomusjärjestelmä, joka kulttuurissa yleisesti liitetään tähän mielikuvaan.
Niin kauan kuin uskomusjärjestelmä on kulttuuriamme hallitsevan mielikuvan ja siihen liittyvän tunteenomaisen vetovoiman varassa, yritykset haastaa sitä älyllisillä perusteluilla voivat jäädä tehottomiksi. Mielikuva vaikuttaa suoraan tunteisiin ilman perusteluja.
Mielikuva voittaa perustelun Charles Taylorin mukaan ei kuitenkaan ole kyse vastakkainasettelusta tieteellisten tosiasioiden ja kristillisen uskon välillä:
- Argumentti, jonka mukaan moderni tiede johtaa kokonaisvaltaiseen materialismiin, ei näytä vakuuttavalta. Milloin tahansa tämä argumentti pyritään esittämään vähän yksityiskohtaisemmassa muodossa, se on täynnä aukkoja.
Tieteen historian tutkimus osoittaa, että kristinuskolla oli ratkaiseva merkitys modernin tieteen vallankumouksessa 1500-1700-luvuilla. Oxfordin yliopiston professori Peter Harrison on osoittanut, että kristillisellä opilla luomisesta, syntiinlankeemuksesta ja lunastuksesta oli keskeinen merkitys modernin luonnontieteellisen menetelmän kehittämisessä. Moderni tiede ei olisi voinut kehittyä ilman kristillisen maailmankuvan tarjoamia peruslähtökohtia.
Miksi kuitenkin materialismista on tullut kulttuuriamme hallitseva mielikuva?
Taylorin mukaan materialismin vetovoima perustuu kuviin henkisestä itsehallinnasta, itsensä voittamisesta ja rohkeasta aikuisuudesta. Yksilö haluaa liittää nämä myönteiset mielikuvat osaksi omaa identiteettiään. Koska nämä identiteettiä muovaavat tekijät säilyvät kuvien tasolla, niitä on vaikea kyseenalaistaa - ne koetaan itsestään selvyyksiksi. Kun kuvat vaikuttavat suoraan tunteisiin, ihminen jää vangiksi niiden lumoukseen.
Koska eettisiin ihanteisiimme vetoava mielikuva on niin vaikuttava, jumalkielteisten argumenttien aukot ja sisäiset ristiriidat eivät estä ihmisiä vakuuttumasta niiden totuudesta.
Tieteentekijät ovat saaneet kulttuurissamme arvovallan perimmäisten kysymysten asiantuntijoina ja sen vuoksi omaksumme helposti heiltä epäpäteviä argumentteja. Monet pitävät näitä argumentteja hyvinä niiden esittäjien tieteellisen arvovallan perusteella.
Taylor kiteyttää: - Aivan kuten maallikot omaksuvat viimeisen raportin atomin mikrokoostumuksesta sunnuntain päivälehdestään, niin voimme auktoriteettiuskoisesti omaksua Saganilta tai Dawkinsilta, että Tiede on kumonnut Jumalan."
[Kirjoittaja, Tapio Puolimatka, toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa. Häneltä on ilmestynyt aiheesta kirja nimeltä Usko, tiede ja evoluutio. Ylläoleva teksti lainausta - 5.1.2009, Savon Sanomat]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti